keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

16 min juoksua!


Juoksuintoa riittää :) Päätin tänään tehdä taas tuplatreenin, eli kaksi tämän viikon viimeistä juoksutreeniä samalla. Loppuviikosta riittää ohjelmaa, joten juoksulle ei välttämättä jää aikaa. Kävelyt varmaan pystyn hoitamaan. Siksi päädyin tekemään molemmat juoksuosuudet tänään ja lenkistä muodostui seuraavanlainen:

3 min kävely, 8 min juoksu, 8 min kävely, 8 min juoksu, 5 min kävely + vähän vielä kävelyä lisäksi

Ihmeen hyvältä tuntui, eikä 8 min putkeen juokseminen tuntunut lainkaan pahalta. Vasta lenkin ihan viimeiset juoksuminuutit tuntui raskailta. Ja taas ihan voittajafiilis kuin noinkin "pitkistä" juoksuosuuksista selvisin kunnialla. Huikeeta :) Luulen että yksi syy siihen että jaksoin niin hyvin oli aika hidas vauhti, yleensä olen juossut aika reippaasti ja voimat lopahtaneet heti alkuunsa. Eli edistystä verrattuna viime vuoteen.

Nyt jos vielä noi loputkin jäät ja lumet sulaisi teiltä olisi huomattavasti mukavampi juosta...

aika 36:26
kcal 359
 rasvaa ?
max syke ?
ka syke ?
matka 4,92 km

Sykemittari sanoi ilmeisesti itsensä irti tai sitten patterit kaipaisi uusimista, koska ei kunnolla mittaa sykettä. Täytyy asialle tehdä jotakin, koska sykkeitä on kiva seurata ja vaikka vertailla viime vuoden lukemia.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukava lukea hyviä juoksufiiliksiä. :) Itse toivun flunssasta, enkä pääse vielä vähään aikaan lenkille, mutta on mukava lukea toisten juttuja.
Minkä ohjelman mukaan juokset?
Minä aloitin ihan nollasta joskus pari vuotta sitten kuntoplussan ohjelmalla.

Viivi kirjoitti...

Blogissani on sinulle ylläri!! :)

E kirjoitti...

Kiva kun kirjoitat taas! Itsekin olen aloitellut uudelleen lenkkeilyn ja muiden treenipäiväkirjojen lueskelu lisää omaa innostusta harrastusta kohtaan :)

Hauskaa kevättä!